Retkeilyjuttuja

Työharjoitteluni on kestänyt kohta kolme viikkoa, ja ensi viikolla on näyttöviikko. Minulla on ollut etuoikeus olla joka päivä metsässä. Olen saanut pitää ruokatauon joka päivä mitä mukavemmissa paikoissa. Tänään oli aivan ihana ilma ja näin upea eväshetki: 

Töiden jälkeenkään en malttanut pysyä kotona, vaan oli pakko lähteä katsomaan tuttu lampi ja sitä ympäröivä metsä. En ollut käynyt siellä muutamaan viikkoon ja halusin nähdä oliko sinne tullut lintuja. 

Laulujoutsenia oli jäällä kaksi. Lampi ei ollut vielä sula, joten he eivät päässet uimaan. Itseasiassa luulin ensin, että toinen joutsen olisi jäätynyt paikoilleen, mutta onneksi näin ei ollut. Kävin kulkemassa välillä metsässä ja palasin katsomaan, että olivatko joutsenet liikkuneet. Ne olivatkin lähteneet. Hyvä niin. 

Retkeillessä minulla on tapana kuljeksia pitkin metsiä etsien uusia jännittäviä paikkoja. Tänään niitä onkin löytynyt paljon. Minulla on kännykässä maastokartta-sovellus, jos tulee tilanne, etten tiedä missä olen. Useimmiten kuitenkin minulla on jonkinnäköinen haju missä liikun. Jos et ole kokenut retkeilijä tai pelkäät yksin metsässä, niin kulje polkuja ja merkittyjä luontopolkuja pitkin. Tai laita minulle viesti, niin mennään yhdessä. 😄

Mitä mukaan retkelle? 

Muutaman tunnin retkelle kannattaa pakata reppuun: eväät, vesipullo (täynnä), pieni ensiapupaketti, istuinalusta ja suklaata. Näillä pärjää pienellä retkellä. Minulla on erikseen retkireppu, jossa on aina mukana edellä mainittujen lisäksi: puukko, tulitikut, tulukset, otsalamppu, wc-paperia. Jos olisin pidempään niin ottaisin myös vara-akun puhelimeen. 

Suklaata, pähkinöitä tai jotain muuta nopeasti energiaa antavaa naposteltavaa on hyvä pitää mukana. Minä kuljen seikkaillen, eli haluan nähdä mitä tuon kukkulan, puron, kiven yms. takana on. Tulee huomaamatta kuljettua pitkiäkin matkoja. Metsässä liikkuminen vie energiaa. Saattaa tulla tilanne, että väsyy ja energia on aivan loppu. Silloin kaivetaan repusta suklaata tai muuta hyvää. Pidetään pieni levähdystauko ja kerätään energiaa. Istutaan kiven tai kannon päälle, nautitaan herkusta ja kuunnellaan luontoa. 

Nyt keväällä onkin mukava kuunnella luontoa. Lintuja tuntuu olevan kaikkialla. Ne etsivät kumppania ja rakentavat pesiä. Niille pitää antaa pesintärauha. Katsellaan ja kuunnellaan, mutta otetaan takapakkia, jos näyttää siltä, että ollaan liian lähellä pesää. 

Viime kesän pesä oli pudonnut puusta

Metsään ei tarvitse välttämättä "mennä tekemään" mitään. Sinne mennään  voimaantumaan, katselemaan, kuuntelemaan, haistelemaan. Olemaan hetkessä. Kiinnitä huomiosi pieniin asioihin. Siihen, miltä suopursu tuoksuu, miltä punarinta kuulostaa, miltä kelo näyttää. 

Metsässä voit unohtaa kaiken muun. 

Häneltä pääsi sihinä, minulta pääsi....ulina

Kevät on tullut ja kesää kovasti odotetaan. Talvesta on vain rippeet jäljellä ja minä jo jouduin muistelemaan, kuinka mukavaa talvella onkaan retkeillä. Olin unohtanut pari pientä seikkaa. Kuten tämän kaverin. 

Aika vaikea havaita, eikö?

Meinasin vahingossa tallata kyyn päälle. Onneksi se oli noin tumma ja sahalaidat erottuivat selvästi, huomasin sen viime hetkellä. Se oli aika vihainen ja minä aika pelästynyt. Nappasin äkkiä kuvan ja vetäydyin takavasemmalle. Oli melkoisen viileä keli, ei ihme että se oli ärtyisällä päällä. No, jätin sen rauhaan enkä häirinnyt enempää. Täytyy vaan nyt muistaa, että kyytkin ovat heränneet horroksestaan. Eivätkä nekään ketään tarkoituksella pure. Metsässä on tilaa kaikille.

Viime viikolla aloitin työharjoittelun luonto-ohjaajan opintoihin liittyen. Olenkin saanut viettää päivät metsässä. Mikäs sen mukavempaa. Ei ollut vapaapäivänä enää hinkua retkelle. Olen kunnostanut luontopolkuja ja laavualueita. Ja sama homma jatkuu tälläkin viikolla. Maisemissa ei ole valittamista. 

Onneksi minulla pysyvät myös työkalut hyppysissä. Ei auta jäädä katselemaan maisemia liian pitkäksi aikaa, tai kuuntelemaan lintuja (paha tapa, toki siinäkin oppii valtavasti) pitää myös maalata, ruuvata, pystyttää kylttejä, tyhjentää huusseja (jep, jonkun pitää sekin hoitaa). Näin saadaan retkialueet kuntoon ja turvallisiksi. Toivottavasti ne pysyvätkin kunnossa. Siihen nimittäin kaikki voivat vaikuttaa.

Kyllä metsässä pitää viihtyä, jotta voi tämänkaltaista työtä tehdä. Pitää osata olla myös yksin. Tämä on yksinäistä työtä. Mutta päivät menevät vauhdilla, kun työssä on mukavaa. 

Ruokatauolla voi virallisesti olla hetken vapaalla. Minulla onkin välillä kamera mukana. Perjantaina kävi loistotuuri. Sain kuvattua hippiäisen. Ennen luonto-ohjaajan opintoja ei olisi linnut vähempää voineet kiinnostaa. Nyt pitää tosissaan keskittyä työhön, ettei menisi ihan tirppojen tiirailemikseksi. 

Hippiäinen, euroopan pienin lintu.

Ja pitää muistaa katsoa jalkoihinsa, ettei astu kohmeisten kyiden päälle. 

Millainen retkeilijä sinä olet?

Kävin tänään laavulla. Se ei ole varmasti kenellekään yllätys. Tällä kertaa retkestä ei jäänytkään  hyvä mieli. Näytänpä jotain.

Elävästä koivusta oli revitty tuohta sytykkeeksi, ja kirvestä apuna käyttäen vielä lohkottu paloja koivusta ja muistakin puista. Kataja oli katkaistu, ja oksia oli levitelty sinne tänne. Roskia ei onneksi ollut, mutta lasinsiruja rannasta löytyi. 

Aika surullinen näky, eikö? Kyseessä on luonnonsuojelualue. 

On vaikea ymmärtää moisia tekoja. Kenellä on tarve tuhota luontoa? Paikka on kiva ja suosittu mm. perhekohteena. Eikä tämä ole ainut raiskattu kohde suomessa, kyllä tuhojen tekijöitä löytyy joka paikasta. 

Kysymys kuuluukin, millainen retkeilijä sinä olet? 

Muistathan, että kaiken minkä viet luontoon, myös tuot pois. Jos aikomuksenasi on tehdä tulet laavulla, voit ottaa mukaan omia sytykkeitä, elävistä puista niitä ei saa repiä. Huomioithan myös, ettei metsäpalovaroitus ole voimassa. 

Jos laavulla on valmiita puita, kirves on tarkoitettu vain niiden pilkkomiseen. Laitathan välineet myös paikoilleen, että muutkin ne löytävät. Luulisi, että nämä ovat päivänselviä asioita kaikille, mutta näin ei valitettavasti ole. 

On hyvä myös kotona puhua lasten ja nuorten kanssa retkeilyn säännöistä. Lapsia ja nuoria kannattaakin ottaa mukaan retkille, näin opitaan kunnioittamaan luontoa esimerkin avulla. Jokamiehen oikeudet voi myös jokainen lukaista muistin virkistykseksi, myös aikuiset!

Onneksi kauniitakin maisemia riitti. Pidetään yhdessä retkialueet siistinä ja luonto vahingoittumana. 

Kevättä ja vähän kesääkin

Kevät on saapunut. Lumi on kuin huomaamatta alkanut sulaa ja metsässä on taas helpompi kulkea. Joissain paikoissa poluilla on petollisen jäistä, että varovainen pitää kuitenkin olla. Muuttolintuja voi nähdä ja kuulla jo monin paikoin. Itse olen nähnyt laulujoutsenia, telkkiä ja töyhtöhyyppiä. Olen kuullut, että peipposiakin olisi jo nähty. 

Töyhtöhyyppä pellolla

Luonto-alan yrittäjänä kesää on jo alettu suunnittelemaan hyvissä ajoin talvella. Tosin opiskelu vie suurimman osan ajasta, mutta jotain uutta ja mukavaa on kuitenkin suunnitteilla kesäksi. Yhteistyössä Saimaan palju- ja aktiviteetin Teemun kanssa palaveerattiin talvella ja tänään kävimme katsastamassa sopivia maastoja tulevia juttuja varten. Pidetään vähän vielä kuitenkin salaisuutena mitä on tulossa. Hieno paikka joka tapauksessa löydettiin kaikilla herkuilla! Pysykäähän siis kuulolla!

Pientä esimakua...

En malttaisi itsekään odottaa! Onneksi kevät menee nopeasti työharjoittelussa ja näyttöjä tehdessä. Vapaa-ajat tietenkin vietän metsässä, kuinkas muuten. 😊

Viime viikolla oli myös naurujoogakeikka päiväkodissa. Tykkäsin paljon ja lapsetkin. Lapsethan nauravat myös luonnostaan paljon. Aikuiset voisivat ottaa vähän mallia. Joskus aikuisilla on iso kynnys tulla naurujoogaan, kun ei kehdata antaa naurun tulla vapaasti ja heittäytyä mukaan. Mutta miten paljon siinä menettääkään! Naurun parasta antiahan on se hyvä olo mikä siitä tulee, kaikki tuntuu sen jälkeen mukavalta. Sitäpaitsi, kerranhan täällä eletään! Annetaan siis mennä!

Omakehu tuoksuu

"Sanoitko just äsken itsellesi hyvä minä?"  kysyi koulutoverini minulta huvittuneena. "Jep", vastasin. Itseasiassa omakehu tuli ihan spontaanisti ajattelematta sitä sen enempää. Tosin minulle on myös ihan normaalia puhua itsekseni. Ja luulenpa, että koulutoveriani huvitti lähinnä tuo minun itsekseni juttelu.

Tuo keskustelu jäi kuitenkin mietityttämään minua. Olen sitä ikäluokkaa, että koskaan ei ole ollut kovinkaan suotavaa kehua itseään. Opin sen jo lapsena. Satuin kerran vahingossa kehumaan omaa piirustustustani, koska olin ylpeä, että olin osannut niin hienon tehdä. Aika välittömästi ympärilläni alkoi lällätys "oma kehu haisee!" Kaikki ystäväni lällättivät ja katsoivat minua hyvin paheksuen. Arvatkaapa teinkö samaa virhettä toiste? 

Samalla kaavalla mentiin läpi nuoruuden. Ja eikö suomalaisilla ole tapana vähätellä myös itseään? Ei saa kehua itseään, ja sen lisäksi pitää vielä polkea sammaleeseen, ja jos mahdollista, niin sinne pohjamutiin asti. Olen esimerkiksi innostunut uudelleen askartelusta näin aikuisiällä. Jos joku kehuu tuotoksiani, niin pitää sanoa, "eihän nämä nyt mitään ole" ja "kuhan nyt pikaisesti jotain väsäsin, tämmösiä, roskiin joutaisivat". Tätä voi soveltaa moneen asiaan, ruoanlaittoon, sisustukseen, vaatteisiin. 

Minä olen opettelemalla opetellut kehumaan itseäni. Koska minä ansaitsen sen! Jos päivätolkulla askartelen jotain ja pidän tuloksesta, niin miksi ihmeessä vähättelisin sitä. Tai jos joku kehuu uutta takkiani, voin sanoa "Kiitos, minäkin pidän siitä". 

Yleensä ottaen olen opetellut olemaan itselleni rehellinen. Voi kehua jos on kehuttavaa. Mutta ainahan ei mene ihan putkeen ja tulee sössittyäkin. Olen myös opetellut olemaan armollisempi itselleni.  Ei mokailun takia tarvitse maanrakoseen asti mennä. Sattuuhan sitä vikatikkejä kaikille, jos ei tahallaan pahojaan tee. Vikatikeistä pitää osata myös ottaa opikseen, ei samaa virhettä kovin montaa kertaa. Joskus pitää katsoa itseään peiliin, kehua jos on kehuttavaa, tai sanoa "pieleen meni tällä kertaa, ensi kerralla teen asian toisin". 

Miksi omakehun pitää haista? Eikö se voi tuoksua? Miltä sinun omakehusi tuoksuu? Ruusuilta, mansikoilta, hattaralta? SINÄ sen päätät! 

Yöretkellä

Viihdyn luonnossa niin hyvin, että en pysty montaa päivää olemaan käymättä metsässä. Heti kun tervehdyin, niin aloin jo suunnittelemaan retkeä. Onneksi retkiseuraa ei tarvitse koskaan kaukaa etsiä. Yöretkelle ei välttämättä ole tunkua, varsinkaan jos on vähän sateisempaa tai on kylmä. Yleensä ihmiset katsovat vähän hitaasti päätään pyöritellen, jos kerron olevani lähdössä yöksi metsään huonossa säässä. Mutta kun opiskellaan luonto-ohjaajaksi, niin yleensä luokalla on samanhenkisiä ihmisiä. Samalla saa kokemusta, ei aina ole aurinkoista, kun lähdetään asiakkaiden kanssa metsään. Olisihan se ikävää, jos ryhmän vetäjä vetoaa sateiseen keliin ja kaivautuu sohvalle viltin alle. Ystäväni Terhi oli innokas lähtemään kaveriksi yöretkelle. Eikä varmasti jää meidän viimeiseksi yhteiseksi retkeksi. 

Retkellä joskus sattuu ja tapahtuu. Siksi myös ensiapuvehkeet on syytä olla mukana. Mielellään nopeasti saatavilla. Ei rinkan pohjalla, vaan päällimmäisenä. Koskaan ei pidä ajatella, ettei itselle käy mitään. Itselläni on pieni ensiapulaukku aina mukana, olkoon retki kestoltaan tunnin tai viikon. Olen itse aina ollut perusterve, siksi aivoinfarkti neljä vuotta sitten pysäytti. Ja viimeistään se havahdutti tajuamaan, että kyllä, kenelle tahansa voi sattua mitä tahansa. Onneksi olen siitä kuntotunut melko hyvin, mutta ei se koskaan unohdu. Tällä retkellä ei onneksi sattunut pahempaa vaikka ainekset siihen olikin. Nyt saatiin ainekset vain hauskoihin kotivideoihin ja kipeä kuhmu ohimossani muistuttaa sitä vielä pari päivää. 

Retkikohteeksemme valikoitui Kyykoski Kouvolan ja Luumäen rajamailla. Olin käynyt siellä viime syksynä päiväretkellä. Sen jälkeen on ollut mielessä, että haluaisin olla siellä myös yötä. Ja se osoittautuikin kaikin puolin mukavaksi paikaksi. Jos ei lasketa sitä, että onnistuin hajottamaan auton pohjan huonolla tiellä. Haaveissa maastoauto. Tätä menoa ei varmaan kauaa tarvitse odottaa, awink awink. Sen verran huolissaan puoliso katselee autoa aina, kun tulen jostain metsän perukoilta auto mudan peitossa. 

Kyykoskella näimme laulujoutsenia kaikkiaan 5 kpl. Kevät on siis hyvää vauhtia tulossa. Majava oli myös tehnyt töitään. Saimme kunnian myös nähdä sen. Oli ensimmäinen kerta kun näin majavan luonnossa. Veden läiskytyksestä päätellen se ei ollut yhtä ilahtunut meidän näkemisestä. Luonnossa liikkuessa onkin hyvä pitää mielessä, että eläimiä ei saa häiritä. Kauempaa ja rauhallisesti voi seurata niiden touhuja. On kuitenkin hyvä ottaa etäisyyttä, jos huomaa eläimen häiriintyvän. 

Illan pimentyessä rauhoituimme kotaan syömään eväitä Kyykosken kuohuessa taustalla. Kota lämpeni nopeasti. Yhteistyönä sahasimme yötä varten puita. Ja ehkä vähän aamuyölläkin joutui sahaushommiin. Kodan vieressä oli puuliiteri, jossa oli rankoja ja saha. Eli jos makkaraa haluaa paistaa, joutuu ensin töihin. Mutta oli kyllä sen arvoistakin. 

Pakkolepokin on paikallaan välillä

Lomailimme viime viikolla perheen kanssa, ja kotiin tullessani mietin jo seuraavan päivän metsäretkeä, vain minä ja eväät. Ehkä nuotio jossain mukavassa paikassa. Auringon paisteessa kuunnellen keväistä lintujen laulua. Sillä teemalla olisi ollut hyvä aloittaa tämä blogi.

Nyt olen kolmatta päivää ikkunasta katsellut auringon paistetta. Sairastuin yön aikana, kun olimme tulleet kotiin. Aluksi tietysti harmitti, olihan viikonloppuna mitä parhaimmat kelit ulkoiluun. Ja minulle on tärkeää päästä metsään lataamaan akkuja, myös yksin. Toisaalta... aurinkoisia kevätpäiviä on oletettavasti vielä muutamia tulossa, eikä minulle ole ennenkään tuottanut vaikeuksia löhötä pari päivää sohvalla hömppäohjelmia katsoen. 

Otin mallia tästä minun karvaisesta kaverista

Talitinttien laulu kuului sisälle asti ja seurasin niiden touhuja ikkunasta. Keväiset pesäntekopuuhat olivat täydessä käynnissä. Luontoa voi seurata monella tapaa, ei aina tarvitse mennä merta edemmäs kalaan. 

Sairastamisen jälkeenkin pitää ottaa varovasti. Ei pidä rehkiä pariin päivään. Vaikka huomenna lähdenkin jo asioille, niin metsäretki saa vielä odottaa. On siis hyvää aikaa suunnitella yöretkeä ystävän kanssa.