Älä missään nimessä unohda suklaata!

Repovesi, aina yhtä mukava ja antoisa reissukohde. Niin päiväretkille kuin yön yli retkille. Eikä se pettänyt nytkään.

Läksimme kierrokselle Tervajärven parkkipaikalta, joka löytyy osoitteesta Kivisilmäntie 720, Kouvola. Tämä alue oli meille molemmille uutta ja senpä takia sinne suuntasimmekin. Päiväksi oli luvattu pilvipoutaa ja se osoittautui parhaaksi keliksi vaellella. Ei ollut kylmä, ei satanut eikä aurinko paahtanut polttavasti. Täydellistä! 

Tarkoitus oli ottaa kartta mukaan, mutta.... no kaikkeahan ei voi muistaa. Olihan meillä puhelimissa maastokartta hätätilanteisiin. Repovedellä on myös hyvin merkityt reitit. 

Lähdimme kohti Määkijän tulipaikkaa ja sitä ennen ohitimme Talaksen. Ihmisiä oli mukavasti liikkeellä. Määkijällä kohtasimme englantilaisia ja austaralialaisen miehen. Ja kun Kapiaveden tulipaikalla söimme eväitä, saimme seuraksemme saksalaisia, joiden kanssa ystäväni puhui saksaa ja minä englantia. Toisella nuotiopisteellä oli venäläisperhe evästämässä. Sattuipa siitä ohi menemään myös espanjalaisia. Repovesi on siis hyvin suosittu kohde myös ulkomaalaisten mielestä. Enkä ihmettele yhtään. Kaunista suomalaista luontoa sopiikin ihailla! 

Vatsat saatiin täytettyä eväsleivillä ja makkaroilla. Jätettiin reppuun vielä hätävaraksi hedelmiä, pullaa ja suklaata. Vettäkin oli riittävästi. Vettä pitää varata reilusti kesällä varsinkin, kun tulee hikoiltua paljon. Meillä oli molemmilla n. kaksi litraa juomista, joka oli justiinsa sopivasti. Jos olisi ollut hellepäivä, olisi tarvittu enemmän. Maastossa kulkeminen reppu selässä on yllättävän rankkaa, varsinkin kun Repovedellä on paljon ylä- ja alamäkiä. 

Seuraavaksi tapahtui se, mitä saattaa tapahtua ilman karttaa. Ulkomuistista suunnistaminen ei kannata. Meidän tapauksessa se kuitenkin loppujen lopuksi oli kiva kokemus (siitä lisää kohta). Kapusimme Katajajärven puolelta Katajavuorelle. Siellä juomataukoa pitäessämme, tajusimme olevamme väärällä puolen järveä. Olisi pitänyt mennä toiselta puolelta Kuutinkanavalle. No, sattuuhan sitä kokeneemmillekin. Poikkesimme merkityltä reitiltä (jos et omista karttaa, tai et osaa lukea sitä, älä tee niin) ja lähdimme kiertämään Katajajärveä Kuutinlahden puolelta. 

Nyt mekin otimme puhelimesta maastokartan avuksi. Kartasta näimme, että matkan varrella on kalliomaalauksia. Lähdimme niitä katsomaan, vaikka se pidensikin reittiä hieman. Olin käynyt siinä paikassa veneellä ja olikin kiva, että sinne pääsi myös kävellen polkuja pitkin. Siellä olikin vanhempi pariskunta keittelemässä kahvia suunnattoman suurella kahvipannulla. Odottelivat "Kultareitti risteilyn" asiakkaita kahvittelemaan. Siinä odotellessa vanha isäntä kertoi meille, että kallion alla oli aikoinaan eräs herra Ludvig Löppönen majaillut tekemässään laavussa joka kesän yksinään. Siitä oli tullut nimi paikalle; Löppösen luola.

Tämä oli meille ainutlaatuinen kohtaaminen. Mikä sen parempaa, kuin retkellä kuulla pala paikan historiaa. Tätä tarkoitin aikaisemmin, että oli meille hyvä, kun suunnistettiin ulkomuistista. Olisi jäänyt tämä kohtaaminen välistä. 

Siinä poikkesi myös eräs nuoripari kysymässä tietä Lapinsalmelle. Kännykästä näytettiin karttaa ja tietä. Toivottavasti löysivät. 

Jatkettiin matkaa. Koska retkestämme tuli muutaman kilometrin pidempi kuin aluksi ajattelimme, oli hyvä, että olimme säästäneet eväitä. Tästä syystä älä ikinä unohda retkirepusta suklaata! Tai muuta mistä saat lisäenergiaa. Ja tästä syystä myös juomista on hyvä olla reilusti. Päätimme, että emme lähde enää Kuutinkanavalle vaan jatkamme Katajajärven reunustaa.

Popsahdimme Katajajärven toisella puolella takaisin merkitylle reitille ja tulipaikalla näimme järvellä joutsenperheen. Isä, äiti ja yksi poikanen. Parhautta! 

Niitä siinä hetki ihailtiin ja kuvailtiin. Jatkoimme matkaa hetken Katajajärven sivua ja ohitimme myös Alimmaisen Terrilammen. Siellä saimme ihailla kaakkureita. Siinä oli myös aika istahtaa ja ottaa palat suklaata. Alkoi pikkuhiljaa minulle väsy iskeä ja jalatkin olivat kovilla. Suklaan voimin jaksoin jatkaa. 

Sen verran väsy painoi molempia, että metsäpolkujen sijaan valitsimme pyöräreitin ja autotien takaisin Tervajärvelle. Tasaisempaa menoa. Kotiinkin piti ilmoittaa, että meillä lipsahti retki pidemmäksi kuin oli aikomus. Etteivät turhaan huolehdi. 

Pitkältä tuntui matka silti. Tervajärvellä tuli fiilis, pakko saada uida. Ja muutama tunti aikaisemmin oli kertonut saksalaisille, että minä uin noin kerran kesällä. Mutta hikinen, väsynyt, jalkoja jomottava olemus suorastaan huusi veteen. Ja niin me uimme. Ystävältäni löytyi vielä sämpylän puolikkaan meille loppumatkalle energiaa antamaan. Ihan paras päätös tälle reissulle. Tietä pitkin taivallettiin parkikselle ja autoon. Soitto kotiin, että laittaavat saunan päälle. Aivan ihana päivä! 

Muistathan, että kuljet osaamistasosi mukaisia reittejä. Jos tunnet olosi epävarmaksi, pysy vain merkityillä reiteillä. Varmista, että kännykässäsi on akkua. Ja repussa suklaata!

Käpylammas lainehilla

Tuli tässä loppuviikosta fiilis, että on pakko päästä tulille. Yön yli retki ei juuri nyt onnistu, niin lähdettiin nuorimman poikani kanssa lähilaavulle viettämään päivää. Eikä turha päivä ollutkaan. Aurinko helli, hyttysiä ei ollenkaan ja saatiin viettää aikaa ihan kahden. Eikä tarvittu kännyköitä viihdyttämään. Viimeksi kirjoitin siitä, kun ihmisillä on aina kiire ja kännyköissä sovellukset rallattaa koko ajan. Niin on myös lapsilla. Laavulla laitoin tarkoituksella kännykän äänettömälle ja pojan puhelin oli kotona. 

Parhaimmillaan luontoretki on lähes ilmaista huvia, eväät haettiin kaupasta ja ajettiin n.12 km päähän Karhulammen laavulle. Eväiksi riittää myös aivan hyvin kotona tehdyt leivät ja vaikka hedelmä. Juomista ei pidä unohtaa. Mutta koska halusin tehdä ruoan nuotiolla, niin me ostettiin molemmille grillattavaa. 

Pojalle kepakoita ja tomaattia

Itse halusin tomaatin juustotäytteellä

 

Ja vähän lihaakin..

Syömisen jälkeen tehtiin parit kaarnalaivat ja poika innostui tekemään myös käpylampaan. Oli mukava nähdä miten lapsi innostuu pienistä asioista, eikä tosiaan tarvitse mitään kalliita huvituksia. Puukon käyttöäkin on hyvä opettaa lapsille. Aluksi kannattaa katsoa vierestä ja näyttää oikeat otteet ja kertoa miten puukon kanssa ollaan. Vuollaan itsestä ja kaverista poispäin. Eikä missään nimessä juosta puukko kädessä. Pienistä jutuista on hyvä aloittaa, esimerkiksi makkaratikku. 

Tässä valmistuu kaarnalaivaan masto

Kaarnalaivat

Luonnosta löytyy tutkittavaa aina. Vaikka kävelisit samaa polkua viikottain, niin aina polun varrelta löytyy jotain uutta. Jos vaan pitää silmät auki. Me pysähdyimme tutkimaan kihokkeja, lapsista on aina yhtä jännää, että kihokki on lihansyöjäkasvi. Näimme muutaman mielenkiintoisen sudenkorennon, sinisiipiä, hämähäkkejä ja paljon muita kasveja ja otuksia. Eikä maksanut mitään. Päinvastoin. Se oli sitä laatuaikaa. Yhdessä tekeminen ja tutkiminen. Siinä tapahtui oppimista, puolin ja toisin. Ja mikä parasta, meillä ei ollut kiire mihinkään. Me vaan olimme. Yhdessä.

Hyviin eväisiin kuuluu tietty vähän herkkujakin. Meillä oli termareissa kaakaota ja cappuccinoa. Niiden kanssa herkuteltiin munkkipossuilla ja pipareilla. Nam! Melko täydellinen kesäpäivä! 

Töissä on kivaa

Aina en ole voinut samaistua otsikkoon. Mutta nyt, nyt voin sydämestäni sanoa, että nautin työn tekemisestä. Aina se ei edes tunnu työltä. Nautin siitä, kun näen rentoutuneen asiakkaan. Silloin tiedän tehneeni työni hyvin. 

Nykypäivän meno on aika hektistä. Töissä on kiire, kotona pitäisi tehdä sitä ja tätä. Koko ajan pitää olla kännykän tavoitettavissa, sähköposti tulee suoraan puhelimeen. On messengeriä, whatsuppia, twitteriä ja miljoona muuta sovellusta, minne päivitetään omat kuulumiset ja lueskellaan toisten tapahtumia. Itse asiassa tiedän joitakin ihmisiä, joiden on vaikea pysähtyä, laittaa kännykkä sivuun edes tunniksi. Ei uskalleta olla pelkästään oman itsensä kanssa, pysähtyä kuuntelemaan, että mitä minulle kuuluu. Se olisi kuitenkin kovin tärkeää.

Näin yrittäjänä on pakko olla aktiivinen somessa, koska asiakkaat ovat myös siellä. Onneksi voin työn ajaksi laittaa itsekin kännykän pois, ja nauttia metsän rauhasta tai reikihoidon antamisesta. On ihanaa kuulla asiakkaalta Metsämielikävelyn jälkeen, että työasiat unohtuivat kokonaan, tai reikihoidon jälkeen, että kylläpä on rento olo. Se on paras palkka itselle. 

Vapaa-ajallakin usein suunnistan metsään kameran kanssa. Käyn metsässä ystävien kanssa, tai lapsien. Mutta usein on päästävä myös yksin. Nautin yksinolosta. Joskus on ihanaa pakata aamupala mukaan, ja suunnata omaan mielipaikkaansa metsässä. Istua hiljaa kuunnellen ja katsellen luontoa. Kyllä sitä palaa kotiin mieli levänneenä. 

Jokaisen ihmisen pitäisi löytää se oma juttu, mistä ammentaa voimaa arkeen. Usein kuulen, että ei ole rahaa harrastaa mitään, tai ei ole aikaa. Sitten on tehtävä aikaa. Jättää välillä yhden pyykkikoneellisen pesemättä, eivät ne pyykit sieltä karkaa. Tai imuroimatta, sen ehtii toisenakin päivänä. Tai jos ei ehdi, niin mitä siitä. Ei siitä maailmanloppua tule. 

Mistä sinä saat voimaa arkeen?

Aamunuotiolla

Tänään 17.6.2017 Luonnonpäivänä Suomen latu haastaa ihmisiä nukkumaan yön ulkona. Otettiin pojan kanssa haaste vastaan jo pari päivää aiemmin. 
Torstaina oli nimittäin Repovedellä Kesäillan rummutus-tapahtuma, johon osallistuimme, ja samalla ajateltiin jäädä yöksi Repovedelle. 

Kesäillan rummutus oli mielenkiintoinen ja mystinen tapahtuma, joka keräsikin mukavasti ihmisiä Repoveden luontoon. Rummuttajat olivat hajaantuneet rumpuineen Ketunlenkin varrelle. Rummutus kaikui kallioiden ja veden kannattamana ympäriinsä. 

  

Rummut kumisivat tunnin ajan. Sen jälkeen suurin osa ihmisistä lähti pois. Telttailijoita jäi jonkin verran. Me olimme yötä Kapiaveden nuotiopaikalla. Meidän lisäksemme siinä yöpyi kaksi muutakin telttakuntaa ja yksi tyttö riippumatossa. Määkijän rannassa oli ainakin kolme telttaa ja Kuutinkanavalla oli partiolaisia. Eli aika hyvin ulkona nukkujia. 

Yö meni taas miten meni. Itselläni on aina ensimmäinen yö hankala, en saa nukutuksi yleensä juuri ollenkaan. Pitäisi olla useampi yö, niin se alkaisi sujua. Kuuntelin kaakkurin huutoa sen lentäessä yli, käki kukkui pitkin yötä ja aina silloin tällöin lokit innostuivat kirkumaan. 

Jossain vaiheessa aamuyötä joitakin kulkijoitakin meni ohitse. Poika tuntui onneksi nukkuvan edes vähän paremmin, ainakin aamulla. Itse nousin yllättävää kyllä vasta klo: 7.30. Yleensä telttaillessa saatan olla jo kuudelta ylhäällä. Menin rantaan tekemään tulta, että saan nauttia aamucappuccinoni. 

Kaikki muut nukkuivat vielä muissa teltoissa. Minusta tämä hetki on retkellä parasta. Aamunuotio! Järvi on tyyni, ja on hiljaista. Kuitenkin aurinko on jo noussut ja alkaa pikkuhiljaa lämmittämään. Aaaah miten ihanaa! 

Sain ainakin tunnin nauttia omasta rauhasta ja aloin jo kaivata juttuseuraa. Muista teltoista alkoikin kuulua jutustelua. Riippumatossa nukkuva tyttö heräsi ja liittyi seuraani. Jutustelimme ainakin pari tuntia niitä näitä. Enimmäkseen luontoon ja retkeilyyn liittyviä juttuja. Tykkään jutella ihmisten kanssa ja jakaa kokemuksia sekä kuunnella toisten tarinoita. Meillä oli oikein mukava aamuhetki emmekä olisi malttaneet lähteä mihinkään. 

Toiselle tulipisteelle saapui työporukka ilmeisesti Tyhy-päivää viettäen. Naisten jutustelu olikin kuulunut jo kaukaa. Lähdin herättelemään poikaa. Pakattiin tavarat ja työporukka huuteli, että heillä on ylimääräisiä makkaroita. Sai poikakin aamupalan. 

Lähdimme rinkat selässä kohti Lapinsalmen parkkipaikkaa. Partiolaiset olivat juuri ylittämässä myös riippusiltaa. Tuli väkisinkin mieleen omat partioajat. Tosin eipä siitä montaa vuotta edes ole. Nuorempana ollessani Kouvolan Salpasirkoissa meillä oli partioleirejä lähellä Repovettä, nimittäin Kirjokiven kartanossa. Silloin se taisi olla kaupungin omistuksessa, koska muistan olleeni siellä myös kesäsiirtolassa. Siellä oli todella jännittäviä leirejä, ja meidät pienet partiolaiset peloteltiin kartanon kummituksilla puolikuoliaiksi. Sehän on alunperin rakennettu 1890-luvun lopulla, oikein sopiva paikka kummituksille. 

Nykyisin kartano on remontoitu hienoksi ja siellä voi järjestää juhlia, tyhy-päiviä, kokouksia. Siellä on ravintola sekä majoituspalvelu. Hyvin kaukana siitä, mitä me tehtiin siellä lapsena, kun nukuttiin kerroshetekoissa ja yöllä käsikädessä ja pelko persiissä käveltiin pihan perälle huussiin. Hyviä muistoja. Piti vähän käydä tunnelmoimassa ja käytiin pojan kanssa katsomassa Elvingin tornia.

Torni kuuluu Kirjokiven kartanoon ja sen rakennutti aikoinaan vuorineuvos Rudolf Bernhard Elving (1849 - 1927). Torni on yli 20 m korkea ja se on alunperin tehty palovartiointia sekä luvattoman kalastusten ja metsästyksen valvontaan. Se on rakennettu vuosien 1905-1907 aikana. 

Nykyään torniin ja sieltä avautuviin maisemiin pääsee tutustumaan kesälauantaisin ja sunnuntaisin muutaman euron maksua vastaan. Minä muistan tuosta tornista pimeän syksyisen metsän, selkärangassa hiipivän pelon ja Elvingin kummituksen. Ai että mitä muistoja! 

Niivermäen luontopolku

Viime viikolla kävin Niivermäen luonnonsuojelualueella Kouvolassa. Eipä ehkä uskoisi, mutta se sijaitsee aivan ostoskeskus Veturin takana. Veturissa voi vaikka shoppailla ja ostaa evästä mukaan. Siitä onkin sitten helppo kävellä kivenheiton päähän, ja hups vaan olet keskellä upeaa metsää. Jos menet autolla, parkkipaikka löytyy Kytöahontien alkupäästä.

Niivermäki sopii mainiosti lapsiperheille. Reitti on helppokulkuista, muistaa vaan, että se on nimensä mukaisesti mäki. Eli ylöspäin matka käy. Ylhäällä on eväiden syöntipaikka, mutta ei tulipaikkaa. tulenteko on alueella kielletty. Varaudu siis kylmillä eväillä. Tosin maistuuhan se makkarakin kylmänä. Joskus tuntuu, että lapset varsinkin syövät mieluummin kylmän makkaran. Mutta itse ehkä varautuisin leivällä ja hedelmillä. Juomista unohtamatta.
Reitti on mielenkiintoinen ja luonto monipuolista. On kallioita, pitkospuita, portaita ja monenlaisia kasveja ja lintuja. 

Valkovuokkoja

Kotkansiivet heräämässä kesään

Luontopolku on 2.1 km pitkä, ja sen varrelta löytyy opastauluja alueen luontoon liittyen. Jokaisessa taulussa on myös lapsille suunnattu Kaarne-Korpin osuus. Mikäpä olisi paras tapa opettaa lapsia, kun viemällä heidät luontoon tutkimusretkelle. Unohtuu kännykätkin hetkeksi. 
Muistetaan myös näyttää esimerkkiä ja tuodaan roskat pois tullessa.

Luonto-ohjaajat Evolla

Evon retkeilyalueella kuului tiistaina naurunrätkätystä ja välillä väsymyksen huokaisujakin, kun vaelsimme luokkalaisteni kanssa Keltaojan parkkipaikalta kohti Vaarinkorven laavua. Viisi reilulla huumorilla varustettua naista, mitä muuta voi odottaa, kun railakkaan hauskaa reissua. Ja sitä se olikin. Maisemissakaan ei ollut valittamista. 

Aurinko paistoi koko tiistain täydeltä terältä, tuntui jo aivan kesältä. Rinkassa oli sen verran painoa, että hiki puski pintaan melko nopeasti ja takki oli pakko riisua, t-paita oli riittävä. Huomasimme pian, että maasto oli melkoisen haastava painavien rinkkojen kanssa. Välillä joutui alittamaan puunrunkoja, välillä ylittämään. Polku meni välillä jyrkästikin ylös ja alas, oli kivikkoa ja juurakkoja. Kulku oli hidasta, ja juomataukoja piti pitää usein. Reitti oli merkitty puihin ilves-tassuilla.

Karttaa kuitenkin tarvittiin, koska aina ei voitu seurata tassunjälkiä ihan sokeasti. Tassunjäljet johtivat esim. tänne

Tuo olisi pitänyt ylittää, mutta halusimme pitää lahkeet kuivana ja valitsimme toisen reitin. Polkuja metsässä riitti, siksikin oli hyvä osata lukea karttaa. 

Olimme laskeneet, että parkkipaikalta Vaarinkorpeen tulee n. 5km matkaa. Se tuntui kyllä tuplamäärältä haastavan maaston takia. Metsässä on muutenkin vaikea arvioida kuljettua matkaa. Itselläni meinasi usko loppua , n. kilometri ennen päätepistettä. Aivoinfarktin takia väsyn herkemmin kuin ennen ja välillä unohdan sen itsekin. Olin valmis jäämään Sorsakolun laavulle yöksi, koska tuntui, etten jaksa enää. Onneksi nämä ihanat ja neuvokkaat naiset päättivät, että jatketaan matkaa, mutta minä kevennetyllä taakalla. He ottivat kantaakseen minulta maakupussin, teltan ja juomaveden. Ja näin minäkin pääsin kunnialla perille. Kieltämättä oli aluksi vähän surkea olo, kun joutui autettavaksi, enkö ole yhtä hyvä kuin muut? Harmitti, kun toiset joutuivat kantamaan minun tavaroita. Mutta nämä ajatukset on pakko hyväksyä sairastumisen jälkeen. Sitä ei vaan ole siinä kunnossa kuin ennen ja itseään on myös ajateltava. Kiitokset teille Team Mazavat, kun piditte minutkin mukana ja ymmärrätte tilanteen. Pus. 

Alkuillasta pääsimme perille Vaarinkorven laavulle Sorsajärven rantaan. Jokainen etsi nukkumapaikan ja laitettiin ne ensin kuntoon. En tarvinnut telttaa, koska päätin nukkua laavussa. Tuntui aluksi turhalta, kun olin sitä kantanut, mutta koskaanhan ei tiedä onko esim. laavu jo varattu muiden käyttöön. Nuotiolla laitettiin ruokaa ja loppuilta menikin jutellessa mukavia ja nauraen. Auringonlasku toi ihanat värit luontoon. Järveltä kuului sammakoiden kurnutus, ja sammakoita siellä riittikin. 

Yöllä ei sitten enää ketään naurattanutkaan. Oli nimittäin todella kylmä yö. Hytisimme makuupusseissamme jokainen. Pieni virhearvio varusteissa näemmä. No kaikesta oppii. Aamulla olimme ylhäällä jo ennen kuutta, jokainen halusi lämmintä juomaa ja puuroa. Nopeasti kuitenkin alkoi veri kiertämään kun lähti liikkeelle ja alkoi aamun touhut. Puuron jälkeen olimme jo unohtaneet väsymyksen ja pystyimme jo nauramaan inhottavalle yölle. Meidän oli tarkoitus olla kaksi yötä reissussa, mutta muutimme suunnitelmaa ja päätimme, että yksi yö palelua riittää. Ensi kerralla paremmilla varusteilla uudestaan.

Aamuauringossa lämmittelemässä kuuden jälkeen.

Syötyämme aamupalan, pakkasimme varusteet ja lähdimme matkaan. Kiersimme Sorsajärven kokonaan. Paikkana alue on todella kaunis. Majavanpesiä nähtiin kaksi ja patoja myös. Vesilintuja näkyi sekä kuului. Siellä sun täällä sai etsiä purojenylityspaikkoja. Niitäkin riitti. 

Majavanpesä

Kuljimme jonkin verran samaa polkua takaisin, Vähä-Keltajärvi kierrettiin toiselta puolelta kuin tullessa, koska halusimme pitää ruokatauon Keltaojan laavulla. Siitä ei enää ollutkaan pitkälti parkkipaikalle. Siis kartan mukaan.... rinkat selässä huonosti nukutun yön jälkeen  tuntui ihan tarpeeksi pitkältä. Kaiken kaikkiaan retki oli mahtava, vaikka ei toista yötä oltukaan. Eiköhän näitä retkiä tule vielä muitakin. 

                                                                                                                                                                                     

Osaatko pysähtyä?

Meistä jokaisella on joskus kiireisiä kausia. Niin kiire, ettei ehdi hengähtää, tavata ystäviä eikä rentoutua. Itse olen mestari haalimaan tekemistä. Oli näyttöviikko, jonka aikana piti jo suunnitella seuraavaa näyttöä. Metsämieliohjaajan koulutus, joka on vielä kesken, johon on välitehtäviä. Olen luvannut edustaa toista yritystä messuilla ja ilmoittauduin vielä yhteen koulutukseen, joka osuu tähän samaan rysään. Fiilis on niinkuin tällä jäniksellä. Niin kiire, ettei kamera ehtinyt mukaan. 

Joku minut tunteva saattaa ajatella, että eikö sairastumiseni aivoinfarktiin opettanut mitään. Otetaanko uusiksi? Noup. Mielellään ei. Sen verran se kokemus opetti, että pysähtyä pitää välillä. Oli kiire tai ei. Terveys on aina etusijalla.

Ja haluaisin, että muutkin sen taidon opettelevat. Ei aina tarvitse mennä metsään asti hiljentymään tai etsiä kauneinta maisemaa. Toki, jos sen pystyy tekemään, niin hyvä. Mutta vähempikin riittää. Tällä kertaa se tarkoitti minun kohdalla kahvitaukoa takapihalla, teollisuusalueella. Rekat jyrää ohi. Mutta aurinko paistaa ja kyllä, kyllä täälläkin linnut laulavat. On pari puuta ja nurmikko. Voit valita itse mitä kuuntelet tai katselet. Kuuletko rekan vai peipon? Näetkö autonromuja vai katseletko alkavaa nurmen viherrystä. Pääasia, että pystyy mielessään hiljentymään hetkeksi. 

Kaunis oli katsella tätäkin punarintaa, eikä haittaa yhtään, että sen takana on auto. 

Joskus mielessä on niin paljon asioita ja on niin kiire, ettei varmaan tulisi mieleenkään mennä kesken kaiken pysähtelemään. Mutta joskus se on se mikä pelastaa. Kun pysähdyt ja jätät hetkeksi kaiken muun, niin ajatuksetkin selkenevät. Työt sujuvat paremmin. 

Onneksi itsellä tällaiset kiireet on hyvinkin tilapäisiä eikä näin ole aina. Nyt vaan sattui semmoinen jakso, että tuli kaikki samaan aikaan. Tiedän kuitenkin, että kohta helpottaa. Kun laittaa asiat järjestykseen, niin kyllä kaikki järjestyy. Asia kerrallaan. 

Jos aina olisi näin kiire, niin silloin kyllä pysähtyisin miettimään mikä elämässä on oikeasti tärkeää ja se vaatii jo maisemankin.