Välillä ketuttaa ja se on ihan ok.

Mistä tulee nimi Ajatusten polku? Ajattelin tästä kertoa, koska jouduin itsekin viime viikonloppuna ajattelemaan, paljon. Nimessä "polku" viittaa metsään ja  myös ihmisen omiin elämänpolkuihin. Itse rakastan haastaa ihmisiä miettimään omaa elämäänsä, onko kaikki hyvin, miksi ei ja mitä voi asialle tehdä. Toivon, että saan ihmiset metsässä rauhoittumaan ja pohtimaan ihan vaan itseään. Mitä sille omalle polulle voi tehdä, jotta voisi elää oman näköistä elämää. Potkua tähän antoi oma sairastumiseni aivoinfarktiin, se elämä voi oikeasti loppua koska tahansa. Oletko tyytyväinen elämääsi, mitä haluaisit muuttaa ja miten se onnistuu? Kyllä jokaisella on oikeus olla itsekäs välillä ja ajatella omaa hyvinvointia. Elämä on oikeastaan aika lyhyt.

Yrittäjänä ei ole helppoa. En sitä odottanutkaan, mutta todella paljon saa tehdä töitä herättääkseen ihmisten kiinnostuksen. Nykyään rahastakin on kaikilla tiukkaa, eikä se tee yrittäjän elämästä ainakaan helpompaa. Yrittäjänä tarvitsee sitkeän luonteen. Huomasin taas kerran, ettei voi helpolla luovuttaa. Olin menossa viime viikonloppuna metsään katsomaan, jos vaikka joku olisi tullut järjestämääni Metsämieliretkeen. Mietin, ettei siellä varmasti ketään ole, mutta menen kuitenkin. Fiilis oli aika matalalla. Ajattelin, että menen laavulle paistamaan yksin makkaraa ja synkistelen siellä hetken. 

Kaupasta lähdin hakemaan ensin evästä. Olin jo makkarapaketti kädessä, kun katseeni kääntyi kohti lihatiskiä. Perhana vieköön! En lähde sinne laavulle synkistelemään perusmakkaran kanssa, vaan teen jotain parempaa. Otan tästäkin reissusta ilon irti, vaikka sitten yksin. 

Lopulta ostin tomaatin, vuohenjuustoa, juustorinkelin ja yhden kaslerpihvin. 

Välillä ketuttaa ja sekin on ihan ok. Siitä pitää myös päästä yli, ettei se jää pidemmäksi aikaa myllertämään mieltä. Joskus pitää kiroilla ja synkistellä ehkä myös itkeä tirauttaa, mutta seuraavana aamuna on uusi päivä ja silloin aloitetaan uudestaan paremmalla fiiliksellä. Olin jo edellisenä viikonloppuna synkistellyt, joten päätin että se saa jäädä siihen. Jos nyt ei onnistu, niin seuraavalla kerralla sitten.

 

                                           

Aurinko tuli kirjaimellisesti esiin, kun lähdin matkaan. Täydellinen Metsämielipäivä. Kuljin metsässä itsekseni, välillä pysähtyen tutkimaan milloin sieniä, lehtiä tai lintuja. Synkästä fiiliksestä ei ollut enää tietoakaan. Oli se hyvä, että jostain tuli se buusti millä sain raivattua synkkyyden pois. Metsä vielä viimeisteli mielialani. Pohdin paljon yrittäjyyttä ja itseäni. En olisi yrittäjä, jos antaisin tämän kaataa kaiken. Kyllä elämä kantaa, kun luottaa. 

                                               

Polkua pitkin tuli vastaan nuori pariskunta pienen lapsen kanssa. Olivat myös menossa laavulle eväitä syömään. Menimme yhtä matkaa ja jutustelimme niitä näitä. Meillä olikin mukava hetki laavulla ja he innostuivat eväistäni, ei kuulemma ollut tullut mieleen, että lihaakin voi paistaa tikunnokassa. Ja tikunnokkaan laitoin myös vuohenjuustolla täytetyn tomaatin paistumaan. 

Täytyy sanoa, että se oli elämäni paras pihvi! Ja pelkällä suolalla maustettu. Tikunnokasta se piti myös syödä, koska se ei lähtenyt siitä suosiolla irti. Pariskunta oli siinä vaiheessa jo onneksi lähtenyt, koska minun syömiseni lähenteli luolamiestyyliä. Jälkkäriksi minulla oli termarissa suklaacappuccinoa. 

Tämä parin tunnin metsäretki pisti minut tällä kertaa ajattelemaan omaa elämänpolkuani. Ja se myös vahvisti, että oikealla polulla ollaan. Joskus porukassa, joskus yksin. Yritystä ei kuitenkaan puutu.

Pienellä vaelluksella

Syksyinen Repovesi kutsui viittä naista vaeltamaan. Tai minähän ne kutsuin, kun minun piti koulua varten tehdä vaellusnäyttö ja siinä samalla tein luonnossa ohjaamisnäytön. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla siis. Joka tapauksessa Repovesi oli kohteenamme. 

Pilvipouta, ihan loistava sää vaeltaa. Ei liian kylmä, eikä kuuma. Lähdimme liikkeelle Tervajärven parkkipaikalta n. klo: 13.00 suuntana Määkijän varauskota. Jokaisella rinkassa yhden yön varusteet ja omat eväät. Iltaruoan tarjoaisin minä. 

Määkijän varauskodan piha

Kodalle oli n. tunnin vaellus parkkipaikalta. Sinne päästyämme jokainen söi hieman ja jätimme rinkat sekä isoimmat tavarat sinne. Päiväreppuun pakkasimme eväät ja juomat. Minulla oli tietysti myös ensiapulaukku sekä tulentekovehkeet omassa repussani. 

Lähdimme matkaan kohti päivän vaellusta, joka oli kokonaisuudessaan n. 9 km. 

Koska olimme hieman aikataulusta myöhässä, päätin, että jätämme riippusillan väliin, koska jokainen oli sen jo aikaisemmin nähnyt. Tarkoitus oli ehtiä kodalle takaisin ennen pimeää ja en halunnut tehdä aikataulusta liian tiukkaa. Kilometrin turha matka napattiin heti alkuunsa pois turvallisuussyistä. Suunta oli siis suoraan Katajajärven tulipaikkaa kohti. Matkalla kohtasimme virkeän eläkeläisryhmän. Heistä oli mukava haastella hetki meidän kanssamme. Olivat Ketunlenkkiä kiertämässä. Katajajärven alkupäässä tuli koululaisryhmä vastaan. Iloisesti tervehtivät meitä. Eivätkä vaikuttaneet yhtään väsyneiltä, tiesin, että olivat jo tehneet usean kilometrin pituisen lenkin. 

Katajajärven tulipaikalla ajateltiin tehdä tulet ja syödä kunnon eväät. Siellä olikin nuoripari tekemässä lähtöä eteenpäin ja tulet olivat jo odottamassa meitä. Sen verran pisti silmään, että he olivat jo lähtökuopissa reput selässä, mutta nuotiossa oli vielä todella isot tulet. Onneksi menimme paikalle. Nuoret olivat ulkomaalaisia ja englanniksi saimme selville, että olivat menossa yöpymään Lapinsalmelle.

Pidettyämme tankkaustauon otimme suunnan Kuutinkanavaa kohti. En ollut siellä itsekään koskaan käynyt. Virkistyneinä rupattelimme niitä näitä ja matka sujuikin yllättävän nopeasti. Kuutinkanava oli näkemisen arvoinen. Siellä oli vanha tukinuittoränni mitä pitkin tukit ennen vanhaan saatiin siirrettyä Tervajärveltä Kuutinlahdelle ja siitä eteenpäin Repovettä pitkin Hillosensalmelle. Sodan aikaan, kun miehet olivat rintamalla, nuoret pojat joutuivat tukinuittoon isoisien kanssa. 

Kuutinlahdelta

Räpsittyämme tarpeeksi kuvia, jatkoimme matkaa. Samalla keräsimme pihlajanmarjoja yllätysiltapalaa varten. En kertonut vielä mitä niistä tulisimme valmistamaan. 

Löysimme ihanan puron ja siinä teimme Metsämieli-harjoituksen. Jokainen  vetäytyi hetkeksi omaan rauhaan kuuntelemaan luontoa. Siinä hetkessä oli jotenkin taianomainen tunnelma. Mutta taianomaisia olivat myös tulevat maisematkin. 

Kyllä tunsi ihminen itsensä pieneksi satumetsässä jylhien kallioiden alla. 

Hämärän alkaessa juuri ennen pimeää saavuimme takaisin kodalle. Laitoimme nukkumapaikat kuntoon. Teimme puita nuotioon ja kodan lämmitykseen. Iltapalaksi paistoimme tikuissa croissanteja juustolla, makkaraa ja jälkiruoaksi omenapaistos pihlajanmarjatwistillä. 

Pehmenneiden omenoiden ja marjojen sekaan laitettiin kypsymään kaurahiutaleita ja sokeria. Sitten vaan lautasille ja vaniljakastiketta päälle. Herkkua. 

Iltapalan jälkeen aloimme olla valmista kauraa petiin. Hetken rupattelimme ja kohta jokaisen pussista kuului tuhinaa. 

Aamulla olimme hyvissä ajoin hereillä ja tekemässä aamupalaa. Kello 10.00 oli tarkoitus lähteä Talaksen tulipaikkaa kohti, jossa tapaisimme pari arvioijaa, yksi oli matkassa mukana. 

Sitä ennen kuitenkin harjoittelimme hätämajoitteen tekoa. Siinä kesken kaiken huomasimme, että rantaan oli tullut parvi isokoskeloita. Tovin ne siinä kalastelivat ja rapsuttelivat laiturilla itseään. 

Vielä hiljentyminen Metsämieliharjoitukseen antoi pontta aamuun. Olimme valmiita lähtöön ja vaellusretki alkoi olla lopuillaan. 

Talaksen tulipaikalla söimme viimeisiä eväitä odotellessamme arvioijia. 

Molemmat näytöt menivät kiitettävästi läpi ja nyt olen yhtä näyttöä vaille valmis luonto-ohjaaja.