Torstaina oli nimittäin Repovedellä Kesäillan rummutus-tapahtuma, johon osallistuimme, ja samalla ajateltiin jäädä yöksi Repovedelle.
Kesäillan rummutus oli mielenkiintoinen ja mystinen tapahtuma, joka keräsikin mukavasti ihmisiä Repoveden luontoon. Rummuttajat olivat hajaantuneet rumpuineen Ketunlenkin varrelle. Rummutus kaikui kallioiden ja veden kannattamana ympäriinsä.
Rummut kumisivat tunnin ajan. Sen jälkeen suurin osa ihmisistä lähti pois. Telttailijoita jäi jonkin verran. Me olimme yötä Kapiaveden nuotiopaikalla. Meidän lisäksemme siinä yöpyi kaksi muutakin telttakuntaa ja yksi tyttö riippumatossa. Määkijän rannassa oli ainakin kolme telttaa ja Kuutinkanavalla oli partiolaisia. Eli aika hyvin ulkona nukkujia.
Yö meni taas miten meni. Itselläni on aina ensimmäinen yö hankala, en saa nukutuksi yleensä juuri ollenkaan. Pitäisi olla useampi yö, niin se alkaisi sujua. Kuuntelin kaakkurin huutoa sen lentäessä yli, käki kukkui pitkin yötä ja aina silloin tällöin lokit innostuivat kirkumaan.
Jossain vaiheessa aamuyötä joitakin kulkijoitakin meni ohitse. Poika tuntui onneksi nukkuvan edes vähän paremmin, ainakin aamulla. Itse nousin yllättävää kyllä vasta klo: 7.30. Yleensä telttaillessa saatan olla jo kuudelta ylhäällä. Menin rantaan tekemään tulta, että saan nauttia aamucappuccinoni.
Kaikki muut nukkuivat vielä muissa teltoissa. Minusta tämä hetki on retkellä parasta. Aamunuotio! Järvi on tyyni, ja on hiljaista. Kuitenkin aurinko on jo noussut ja alkaa pikkuhiljaa lämmittämään. Aaaah miten ihanaa!
Sain ainakin tunnin nauttia omasta rauhasta ja aloin jo kaivata juttuseuraa. Muista teltoista alkoikin kuulua jutustelua. Riippumatossa nukkuva tyttö heräsi ja liittyi seuraani. Jutustelimme ainakin pari tuntia niitä näitä. Enimmäkseen luontoon ja retkeilyyn liittyviä juttuja. Tykkään jutella ihmisten kanssa ja jakaa kokemuksia sekä kuunnella toisten tarinoita. Meillä oli oikein mukava aamuhetki emmekä olisi malttaneet lähteä mihinkään.
Toiselle tulipisteelle saapui työporukka ilmeisesti Tyhy-päivää viettäen. Naisten jutustelu olikin kuulunut jo kaukaa. Lähdin herättelemään poikaa. Pakattiin tavarat ja työporukka huuteli, että heillä on ylimääräisiä makkaroita. Sai poikakin aamupalan.
Lähdimme rinkat selässä kohti Lapinsalmen parkkipaikkaa. Partiolaiset olivat juuri ylittämässä myös riippusiltaa. Tuli väkisinkin mieleen omat partioajat. Tosin eipä siitä montaa vuotta edes ole. Nuorempana ollessani Kouvolan Salpasirkoissa meillä oli partioleirejä lähellä Repovettä, nimittäin Kirjokiven kartanossa. Silloin se taisi olla kaupungin omistuksessa, koska muistan olleeni siellä myös kesäsiirtolassa. Siellä oli todella jännittäviä leirejä, ja meidät pienet partiolaiset peloteltiin kartanon kummituksilla puolikuoliaiksi. Sehän on alunperin rakennettu 1890-luvun lopulla, oikein sopiva paikka kummituksille.
Nykyisin kartano on remontoitu hienoksi ja siellä voi järjestää juhlia, tyhy-päiviä, kokouksia. Siellä on ravintola sekä majoituspalvelu. Hyvin kaukana siitä, mitä me tehtiin siellä lapsena, kun nukuttiin kerroshetekoissa ja yöllä käsikädessä ja pelko persiissä käveltiin pihan perälle huussiin. Hyviä muistoja. Piti vähän käydä tunnelmoimassa ja käytiin pojan kanssa katsomassa Elvingin tornia.
Torni kuuluu Kirjokiven kartanoon ja sen rakennutti aikoinaan vuorineuvos Rudolf Bernhard Elving (1849 - 1927). Torni on yli 20 m korkea ja se on alunperin tehty palovartiointia sekä luvattoman kalastusten ja metsästyksen valvontaan. Se on rakennettu vuosien 1905-1907 aikana.
Nykyään torniin ja sieltä avautuviin maisemiin pääsee tutustumaan kesälauantaisin ja sunnuntaisin muutaman euron maksua vastaan. Minä muistan tuosta tornista pimeän syksyisen metsän, selkärangassa hiipivän pelon ja Elvingin kummituksen. Ai että mitä muistoja!
